Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Korhonen Kirjoitukset + Iiris ei pelkää..

Iiris ei pelkää yökkiäistä

Irja Korhonen

Huurrepuita huokuilee 
talvitaivaan alla 
Suksenlatu suhisee 
hiljaa kuutamalla 

Ikkunasta katselee
pieni pilttiraukka
Ikkunahan ilmaantuu
jäinen kultakukka

Lapsi kauan kaihoten 
katsoo ikkunalla 
Hiihtää jouluenkeli 
hiljaa kuutamalla 


- "Iiris se vuan laulella lurittelloo vuan ulos et nyt piäse kun housuus pissiä lirruutit potakoita hakkiissas", toruu äiti taikinapytyn luota. - "Mittee juutasta tuo tyttö sillan alla sillä iliveellä pelännöö? Hirmusesti rinkuu ja piä kolomantena jalakana pois potaltaa. Sannihi ihmettellöö jotta vieläkö tosijaan nuin iso immeinen housuusa löröttää." 
Iiris vilkaisee varovasti Kainulaisen Sannia, naapurin emäntää. On sillä suu naurussa. 
- "Eikö ies iletä?" tiuskahtaa äiti ja sotkee jauhoja taikinatiinuun, josta lemahtaa kitkerä haju tupaan. 
- "Ka ilettää." 
Kyllä ilettääkin. Iiris köyristää selkänsä ja hiissautuu kohti ikkunaruutua jotta Sanni ei näkisi miten ilettää. Puh puh puhaltaa lasiin. Siinä se hohtaa, jäinen kultakukka. Kunhan housut kuivuvat, voi lähteä katsomaan hiihtääkö jouluenkeli kuuta- malla. 
- "Missee miun housut kuivuu?" 
- "Ka tuohonhan mie uuninranssille levväytin. Istu nyt siinä viltin piällä kunnekka kuivuuvat." 
Sanni kohottautuu hetekan päätä selkäänsä venytellen. 
- "Pittää lähtee eikä ähkee. Äit outtaa jo pihassa. Joko se teijän Mustikki kohta poikii?" 
-"Eikö tuo kahen viikkauven sisällä poikine. Suat sittä juustomaitoo Iitallennii viijä. Vieläkö se vuan Iita on kippeenä?" 
- "Ka piäntautihan tuo ei meinoo helepottoo ensinkää. Se jo sottas jotta jos kuppuuttas Viljakaisen Annilla kohan Anni tulloo ketreemään." 
- "Se se suattas avittoo. Sais pahat veret poikkeen. Minnäi suattasin kuppuuttoo samantien. Sillä iliveellä kun minullahi välistä piätä pakottaa, ei auta ies piäntautipuluveri. 
Housut ovat jo kuivat. Iiris kiepauttaa ne sukkelasti jalkaansa. Hiphop samantien villasukat ja suojapuvun. Villamyssyn. Kaulaliinan. Huopatossut. Kintaat. 
Siniselle hangelle on karissut vilkkuvaista ja välkkyväistä tähtihiekkaa. Joka puolelle. Joka puolelle. Kuusikon takaa kuikistelee pullerokuu kesken uniaan herätettynä, pilvimyssy otsalla, toinen silmä tirrittäen. Joku pyyhältää Pöllövuoren rinnettä hopeisessa pöllyssä sauvat viuhuten. "Suksenlatu suhisee hiljaa kuutamalla." 
Jouluenkelillä on sinervät siivet ja himmeitä tähtiä mekossa. Se liukuu kyyryssä riiheltä alas ja aikoo sujauttaa ohi. 
- "Elä mää vielä", hätääntyy Iiris. 
Enkeli pysähtyy. Silmät välkkyvät kuin kynttilänvalo ikkunassa. 
- "Kohta on joulu", enkeli kuiskaa. - Ja sitten se jo suihkii alhaalla jäällä sinisen kimalluksen keskellä, huurretta tukassan. Ja laulaa. 
Iiris hyppelee kohti lumilinnaa joka nököttää aitan kupeessa. Valkeutta valkeutta joka puolella. Lattialla, seinissä, katossa. Ja humpsis humpsis humpsaus - Iirishän seisookin äkkiä mahtavan Jääkuningattaren edessä polvet tutisten. Kuningattaren korvissa heläjävät jääpuikot, silmät kiiluvat jääpalasina. Se kirskahtelee hampaittensa välistä: "Miten sie uskallat tunkeutuu miun valtakuntaan, kurja hippiäinen? Entäs jos mie puhaltoo suhhautan sinut lumihiutaleeks ja lähätän Pöllövuorelta alas." 
- "Elä elä, armollinen Valtiatar. Mie suatan jiähä sulle palavelliiks jos et ruppee minnuu taikasormellas noitummaan." 
- "Vai niin, sinä viheliäinen riäpäle. Vuan luuletko ossoovas kuttoo mulle justiisa semmosta kangasta mitä mie miäreen, mitä häh?" 
- "Suatan mie ainahi kokkeilla, elä nyt hönkäse..." 
Viuuh Iiristä kiidätetään käsipuolesta pitkin vilunviimaista käytävää kunnes hän läähättäen seisoo säihkyvän työsalin kynnyksellä. Huurrepukuiset orjatyttöset helisyttävät kangaspuitaan ja vilkuttelevat silmiään kuin vauhkot varsat. - Iirikselle heitetään sukkula käteen ja hän alkaa paukuttaa valkeaa kidekangasta niin että jäähile ripisee nurkista ja lumihiiret nelistävät vikisten jaloissa. Mutta kädet väsähtävät ja päässä paukkuu ja Jääkuningatar vahtii ovella silmät kipunoiden. 
- "Johan mie arvasin jotta ei sinusta kunnon kutojoo tule", ärjyy kuningatar. "Kehtoottii ruveta kuljailemmaan minun kansa, sennii hyyhmäsormi. Kohmelokäs mikä lienettii. Vuan nyt mie kyllä hönkäsen..." 
Iiri kieppuu kieppuu ympäri vinhassa tuiskussa ja tuulenpyörteessä. Ilma on sakeanaan pieniä pumpulimekkoisia olentoja pehmoisissa töppösissään. Kuningatar huohottaa kintereillä jäähampaitaan rouskutellen. 
- "Äiti, aukaskee, pissittää. Aukaskee välleen." 
Ovi aukeaa ja lämmin aalto hulahtaa. 
-"Pissi tul jo." 
- "Tuas. Johan männöö mahottommiin sinun kansa. Myötääsä housuus sohotat. Eikö iletä ies?" 
- "Ilettää." 
Koko ajan ilettää kun housuja riisutaan. Iiris riiputtaa päätään ja lipsuttaa kieltään kipeä iletys sydänalassa. Kipaisee sukkelasti uuninkopperoon ja kääräisee Villen kaulaliinan mahan ympärille. Suloinen lämpö hohkaa uuninkupeesta. Tuli poksahtelee hellassa, äiti keittää molokkerovelliä iltaseksi. - Ja eikös vain kopaja porstuassa. Kuka kumma? Ovenraosta ryöpsähtää hyinen huurupilvi ja Aapelisetä kömpii kynnyksen yli karvapalttoossaan. 
- "Ka päivvee talloon. Läksin sitä sahhoo tuomaan. Liiterriin jätin sahapukin kuppeeseen. Piässöövät pojat pöllin tekkoon." 
- "Päivvee päivvee, eihän sillä nyt niin kiirettä ois ollunna. En meinanna tuntee kun on nuin kuurassa nuamas ja partas. Out tainnu korvassii palelluttoo kun punasena pällöttäävät. Minkä tautta sinet korvaläppii pie? Kyllä se onnii pakkasta pitänä tänä talavena eikä taija ensinkää hellittee. Ves on korvossahi meleki umpijiässä uamusilla." 
- "Se", hönkäisee Aapelisetä ja tömähtää kiikkustuoliin. 
- "Äiti kuulkee, mie suattasin vähä pulloo ja maitoo ottoo", supattaa Iiris. 
- "Vai vielä pulloo tuommonen lösöhousu. No outahan kun Aapelisetälle kahvit turrautan niin jos sullehi lohkasen eltistä palasen." 
- "Tyttökö se sihissöö uunilla?" havahtuu Aapelisetä. "Mie luulin jotta kissa." 

------------------ 

Voi hirmua maata kun tähystelen 
on täällä mun syntini tehty 
Mä kauhulla katselen taivaasehen 
ne kaikki on ylhäällä nähty 
Mua syntistä armahda Herra 


Isä veisata hyryyttelee ja ompelee Niemisen Uunon pussihousuja verstan pöydällä, jalat ristissä istuen, silmälasit nenänpäälle valahtaneena. 
- "Ne ne on ens viikolla Konttilassa tiakoniseurat", haukottelee äiti raahatessaan painavaa rässirautaa tuvan hellalta vers- taan. "Pitäsköön tuota männä?" 
- "Ka", vastaa isä ja sujauttaa nuppineulan hampaittensa väliin samalla kun kääntää ompelustaan. 
- "Möttönen kuuluu tulevan suarnoomaan", jatkaa äiti. 
- "Suattaa se tulla Matilainennii ja Matilaisen Meeri", Iiris puuttuu puheeseen. Matilainen on lasten ystävä, hän laulelee pik- kulintu riemuissaan ja veikeilee kilteillä silmillään. Meeri- rouvallakin on heleä ääni ja lempeä pieni suu. Joskus Matilainen kokoaa lapset ympärilleen kammariin ja kertoo Raamatun tapahtumia. On se antanut Iirikselle kiiltokuviakin. Yhdessä kuvassa on hyvä ja paha tyttö. Hyvällä tytöllä on puhdas valkoinen sydän. Pahan tytön likainen sydän repsottaa reunoilta ja sydämen nipukassa on kolo josta mato luikertelee sisälle. Iiristä pelottaa se matosydän. 
- "Mittee sitä äiti pitäs tehä jotta ei helevettiin joutusi?" 
Äiti kuorii perunoita uunin vieressä, hellassa humajaa tuli. Sianröppö höyryää sankossa halkolaatikon luona. 
- "Mittee sie nyt semmosta? Kaikkee sitä sinunnii mieleen juohtuu. Ethän sie nyt helevettiin jouvu jos kilttinä out. Missee ihmeessä se tuas Pekka virkailloo kun ei jouvu sikkoo syöttämmään ja hellapuihen tekkoon?" 
- "Minkälaista siellä on helevetissä?" 
- "Minkälaista lienöön. Paholainen siellä tökkii hellakoukulla ja hiilhangon kansa perästä nelistää. Se Vanha Kehno. Jos sinnuu nälättää ennen iltasta niin kua ite kurrii kannusta ja ota voitaleipee tai sipulla lillimurruu. Mie lähen navetalle." 
Iiris painautuu uuninvieruspenkille Aino-Maaria sylissään ja rupeaa miettimään. Äitihän ei näitä asioita tiedä, turha siltä on enemmän kysellä. Valma Tiitinen on ihan oikea nutturapää-uskovainen, ja Valma on sanonut että suoraan helvettiin humahtaa jokainen joka ei ole elämänsä aikana parannusta tehnyt. Matilaisen kirjassakin on kuva missä Jeesus seisoo koukkukepinkanssa sydämen ovella ja koputtaa: kop kop, avaa nyt Jeesukselle ja tee parannus." 
Iiris ei avaa. Iiristä pelottaa hirmuisesti. Siitä kuvakirjasta Iiris on nähnyt miten Jeesus itkee ja rukoilee yrttitarhassa ja lähtee kulkemaan tuskien tietä, kulkemaan kulkemaan risti selässä kuoleman vuorelle. Ja vuorella tapahtuu kauhistuttavia asioita. Jeesus nyysköttää ristillä verisenä, isot rautanaulat käsissä ja jaloissa. Se on melkein alasti, mutta näyttää sillä huivi olevan vyötäröllä ja piikkilankavyyhti päässä. Kun Iiris katsoo kuvaa niin henkeä alkaa ahdistaa ja Iiris ryömii syvälle peiton alle eikä avaa Jeesukselle. Jos avaisi niin Jeesus ottaisi kädestä ja veisi yrttitarhaan mistä tuskien polku alkaa. Se polku on pimeä ja kapea ja louhikkoinen, ja risti painaa selässä. Se on kyllä se polku joka lopuksi vie taivaaseen. Mutta tie se on tuskien. 
Entäs helvetti sitten? - Iiris on nähnyt kuvia sarvipäisestä Vanhasta Kehnosta. Se on aika lihava ja kippurahäntäinen ja nauraa irvottaa kun ukot nukkuvat kirkonpenkissä. Yhdessä kuvassa on hattupäinen mies upoksissa kuumassa vesihöyryssä. Vieressä kykkii Vanha Kehno pienet sarventyngät päässä ja hoilottaa käsi torvena: "Halko lisää, Siekkinen on helvetissä." 
Kukahan Siekkinen se on? Se voi olla Kiihtelyksen kirkolta tai Ilomantsista. Tai vaikka olisi Öllölästä. Tai Hyypiänvaaralta. Ei tällä kylällä ainakaan ole sen nimistä. Isä saat- taisi tuntea Siekkisen kun kulkee kylillä räätälintöiden kanssa. - Kyllä käy sääliksi Siekkistä. Mitähän se on tehnyt kun helvettiin joutui? - Vaikka olisi pontikkaa keittänyt, on vähän sen näköinen. 
Jompi kumpi on valittava. Taivas tai helvetti. Jeesus tai Vanha Kehno. On sillä kamalampikin nimi, Vanhalla Kehnolla. Montakin kauhistuttavaa nimeä. Niitä ei kannata sanoa ääneen, ei edes kuiskata. Ettei se yöllä ilmestyisi sängyn viereen. 
Äitirukka ei oikein ymmärrä näitä asioita ja sillä on niin paljon töitä että ei ehdi ajatella. On lehmät ja sika ja vasikat ja lampaat ja kanat. On pyykinpesu ja ruuanlaitto ja leipätaikinus kaksi kertaa viikossa. Välillä pitää kehrätä lankaa ja neuloa sukkia ja lapasia. Ja vielä auttaa isääkin kauppias Kolehmaisen pyhätakin tekemisessä kun isälle tuppaa kiire. 
Ymmärtääköhän isä? Sillä voi olla enemmän aikaa ajatella kun istuu yksinään verstassa ompelemassa. Isä saattaa ymmärtääkin. Ehkä se siksi huokaileekin, ja mutisee ja voivottelee. Sitä saattaa pelottaa. Onhan Iiris kuullut kun isä veisaa niin surullisella nuotilla: "ken kiertää oi Herra sun tuomios voi, se läheltä tapaa ja kaukaa, kun taivahan pasuna pilvissä soi kuin kestänen silloin mä raukka..." 
Niin se on. Isä aavistaa mitä on tulossa. Milloinkahan pasuna soi? 

--------------- 

Yhtenä päivänä äiti sanoo: "Määppä käy mummon luona ja kysy vieläkö on jalaka kippee ja tarviiko lissee linimenttii? Suat viijä juustomaitoo samantien. Viljami varsinnii on ahne juuston perrään. Kanna varovasti jottei läiky eläkä jiä pitkäks aikoo mummon juttuloita kuuntelemmaan." 
Mummo asuu pikkumökissä aikuisen poikansa Viljamin kanssa. Sanovat Viljamia vähämieliseksi. Ärhäkkä se on töitä tekemään ja möskyää itsekseen römeällä äänellä halkoja hakatessaan. 
Mummon mökin savupiipusta pöllyää paksu valkea pumpulitie pakkastaivaalle. Iiris tirkistelee sitä koko ajan rehveltäessään mäen kuvetta ylöspäin ja siitä kuusikon kautta suon reunaan. Viljami näkyy huiskivan lumilapion kanssa huussin luona. Kun Iiris pääsee kohdalle iskee Viljami lapionsa lumeen ja säkättää nenä nytkähdellen: "Mittee sullon siinä peilarissa?" 
- "Ka juustomaitoo." 
Viljami punaltaa päätään ja kiekaisee riemastuneena. Nauraa räyskyttää niin että sylki roiskuu keltaisen hampaantyngän vierestä leualle. 
- "Juustomaitoo, tyttö toi juustomaitoo jotta piästään pannukakun ja uunjuuston paistoon." 
Ressu puikahtaa mökin takaa, pörhistää karvansa ja yrittää rehahtaa haukkumaan, mutta kun tunnistaa Iiriksen, painaa päänsä häpeissään ja heilauttaa suopeasti häntäänsä. Iiris ponnistelee ylos jäisiä rappusia ja kopauttaa lumet hupatossuistaan. Ressu jää puuhakkaasti kuopimaan lunta Viljamin kantapäillä. 
Mummo rotjottaa hetekalla ja kuorsaa vaimeasti suu rakosellaan. Tuli uunissa on hiipumassa, hiilet hohkavat punaisina ja mustina, syttyvät ja sammuvat kuin outojen petojen silmät. Mummon jalkapohjissa mötköttää lihava punaruskea Mollukka-kissa ja raottaa puoliunessa silmäänsä kun Iiris pyyhkii kenkiään kynnysmattoon. Mummokin korahtaa ja räväyttää silmänsä auki pöpperöisen näköisenä. 
- "Päivvee mummo. Äit käski kyssyy jotta vieläkö on jalaka kippee ja pittääkö tuuva lissee linimenttii. Ja peilarissa on juustomaitoo." 
Mummo hilautuu istumaan sängynlaidalle ja köntsähtää siitä uuninvieruspenkille. Alkaa kääriä sätkää. 
- "Ka istu häntä kun kerta tulit. Vai laitto äitis kysymmään." 
- "Laitto." 
Mummo on saanut sätkän valmiiksi ja virittelee tulta. Kissanlotjake tömähtää lattialle ja alkaa hyrrätä pää piukkana häntä pystyssä Iiriksen jalkojen ympärillä. Mummo vetää savua sisäänsä posket vavahdellen. 
- "Se on pakkasta pitänä", aloittaa mummo seurustelun. 
- "Ka niin on." 
- "Outko mäkkee tarenna laskee?" 
- "Ka vähä." 
- "Teilläkö jo lehmä poiki?" 
- "Ka poiki männeellä viikolla." 
- "Tulko lehmisvasikka?" 
- "Ei kun härkä." 
Mummo nousee taas, ottaa hiilihangon ja sorkkii sillä uunia niin että kipinät paukahtelevat ja palavaa tuhkaa pölähtää lattialle. Sitten mummo liruttaa kahvia mukiin ja alkaa ryystää. 
- "Sie et maha kahvista välittee." 
- "En kun työ suoloo sotketta sekkaan." 
Mummo nauraa hähättää ikenet paistaen. 
- "Suoloo, totta hiijessä sitä pittää suoloo kahvissa olla ja topakasti. Mie en semmosta lieruu kehtoo haistellakkaa jossa ei suoloo ou. No ota sie ies vesrinkellii, siinä on pöyvän kulumal- la." 
Iiris imeksii rinkeliä ja mummo ryystää kahviaan silmät kirkastuneina. Äkkiä hän näyttää muistavan jotakin, vilkaisee terävästi Iiristä ja työntää mukinsa syrjään. Näppylä hehkuu punaisena hänen leuassaan, huulensyrjässä roikkuu pari mustaa karvaa. Mummo mutristaa suutaan ja katsoa tiuhottaa ovelin silmin. Kuiskaa: "Siehän täytät kohta kuus?" 
- "Johan mie täytin kolome viikkoo sitten. Sain uuven nukennii. Sen nimeks tul Hanna-Henriikka. Sillä on liivit ja sukat ja sukkanauhat. Ja kaks mekkoo ja paltto. Isä suattaa tehä siihen palttooseen vielä karvakauluksennii jos jiäp karvoo tähteeks Viänäsen turkista." 
Mummo huiskauttaa kättään kärsimättömänä, mutta työntää kohta taas naamansa lähemmäs Iiristä ja kuiskuttaa pää kallellaan, harmaat silmät oudosti palaen: "Ennustanko sulle kahvinporoloista?" 
Tuvassa käy kylmä humaus ja Iiristä alkaa hytisyttää. Hän ravistaa päätään suu viivana. Mummo toljottaa vaanivin sudensilmin. Kääntyy sitten kopeloimaan sätkäpussiaan hiljaa mutisten: "Jokkoon tuo niin käyp jotta minun pittää tääkii mahti ja tieto hautaan viijä. Viljamista ei ou mihinkää kun ei ou polosella ällyy eikä järkee. Ja isäs on aina ollunna omalaisesa. Kehen hänestä lie tullukkaa kun on niin jumaliseks herennä. Virsii hoilottaa töitä tehessäänni päivätolokulla ja eikö ihan rymynne ehtoollisella kirkkoreissuloillaan. Mokoma tollukka ei ommoo parastaan ällyy pennin eistä. Siinä on mulla jäläkeläiset. Ja tyttö on muannu jo vuoskymmenet petäjä mahasa piällä." 
Seinäkello lonkuttaa harvakseltaan. Hiilet poksuvat. Mollukka hyrisee pehmoisena keränä. 
- "Mittees mahtii työ että halluis hautaan viijä?" 
Mummo köhii ja sylkee savunsa keskellä. 
- "Sie et maha vielä ymmärtee. Vuan isälles ja äitilles elä lärpätä mittee mie oun sulle huastana. Tulloo muuten tuas jonnijjoutavvoo pärpätystä. Puoskahan sie vielä outtii. Kyllä se miekii hölömöläinen oun kun pennun kansa huastammaan ruppeen... Vuan sie kun synnyit semmosissa merkkilöissä niin arvelin jotta jos sinusta hyvinnii..." 
- "Minkälaisissa merkkilöissä?" 
- "Sie elä sitä kysele, et ymmärrä höykysen pölähtävvee." 
- "Isäpä sano yhesti jotta työ outta noita. Jotta työ Rummukkalan lehmännii kirositta niin jotta ne ei sitä ennee tiineeks suanu ja se verta lypsi. Isä sano jotta myö teijän puolelta ollaan noitasukkuu ja jotta siitä pittää loppu tulla hyvän siän aikana tai kirrous tulloo koko perreen piälle. Se on suur synti." 
- "Synti..." 
Mummo sylkeä roiskauttaa sanan suustaan niin että pisaroita ryöpsähtää pöydälle. Mutta hänen vihansa lauhtuu pian. Silmät melkein humpsahtavat kulmakarvojen varjoon kun hän alkaa nauraa rätkättää: 
- "Kotkottakoot mitä kotkottaavat, mie kun en tarvihekkaa kenenkää piänsilitystä. Antaapa immeisten leukojasa loukuttoo joutessaan, isässii. Kuhan vuan ei minun tuppaan tule turpoosa ruttuuttammaan." 
Viljami kopistelee jäitä rappusilta. Varis raakkuu pihakuusessa niin että Mollukka säikähtää ja säntää kaapin alle. 
- "Työpä jouvutta helevettiin sitten kun kuoletta", kuiskaa Iiris ääni tukahtuen, kurkussa polttava möhkäle. "Helevettiin männöö jokkainen joka taikoja tekköö. Joka merkkilöistä ennustelloo. Helevetti on hirmunen paikka. Siellä ei mato kuole eikä tul sammu. Se on ikkuinen vaivanpaikka. Silleesti se lukkoo Raamatussa." 
Mummo istuu ääneti. Puhaltelee savua suustaan ja sieraimistaan. Ja eikö se vähän kuin nauraa hihittele kämmenensä suojassa... 
- "Pittää hiilet vettee jotta ei harakoille lämpö mää, pellit kiini panna. Sano äitilles jotta parin viikon piästä laittaa lissee linimenttii." 

------------ 

"Määppä hai vähä potakoita sillan alta", hoputtaa äiti. "Pannaan potakkalaatikko uuniin paistummaan Pekalle ja Villelle, tulloot kohta metästä". 
Iiris astuu pari askelta ja pysähtyy äkkiä sydän pompahtaen. 
- "Sielläpä on se...se..." 
- "Elä hupsi jonnijjoutavvoo. Mittee lienet pahhoo unta nähny. Ota lyhti mukkaas niin niät valita kunnollissii potakoita. Elä mätiä ota eläkä pehmeitä luttanoita. Tään pesuvaillisen kun kerreet vähistävajjooks niin piisovvaa. Alahan männä jotta suan ruuvan uuniin ennen lypsylle lähtöö. Ja koita olla housuus lorottamata. Käy ensiks pissillä jos pissittää. Ai ei pissitä? Ala männä sitten." 
Äiti kiskaisee lattialuukun auki ja Iiris laskeutuu mullalta ja homeelta haisevaan pimeyteen. Äiti ojentaa lyhdin ja vadin ja katoaa itse porstuaan sankoja kolisuttaen. Valot ja varjot vaappuvat kivisillä seinillä kun Iiris lyhtiä roikottaen kompuroi perunoiden päällystämää mukuraista maalattiaa ja alkaa haparoida kasoja. Sydän pompottaa rinnassa pom pom pom, ja äkkiä Iiris tuntee selkänahassaan että Yökkiäinen seisoo takana ja on turha paeta. Kauhu karkaa päälle ja kuristaa, mutta Iiris on jähmettynyt perunakasan päälle ja puristaa silmiään kiinni kädet täristen. Hän tuntee kuinka Yökkiäinen laahustaa viereen, ja silloin äkkiä Iiriksen sydämeen virtaa outo rohkeus ja hän avaa silmänsä selälleen ja katsoo. Lyhdin lumpsahtelevassa valossa hän näkee Yökkiäisen kiiltävänmustat siivet ja kapean naaman. Sen sinervät liekkisilmät vipajavat himmeästi ja se kuiskaa ohuella äänellä: "Kakskymmentäkuus vuotta sitten se tapahtu ja tuon laitimmaisen mähkyräkiven taakse se heitettiin ja minä näytän luut." 
- "Etkä näytä. Enkä kato niitä. Määtkö siitä tai huitasen." 
Yökkiäinen kumartuu ihan lähelle ja hengittää Iiriksen kasvoihin. Iiris tuntee ummehtuneen hajun ja kuulee siipien rutinan, mutta silloin äiti pistää päänsä luukusta sisälle ja säksättää. "Ala tulla jo sieltä. Mittee sie siinä yhessä kohti möllötät? Kerree välleen vati puolilleen." 
- "Kahtokkee äiti", kuiskii Iiris ja osoittaa sormellaan Yökkiäistä joka kyhjöttää vierellä siivet supussa, mutta äiti ei näe ei kuule mitään vaan hoputtaa ja rähisee. Tuntuu turvalliselta kun äiti röhnöttää lattialla ja kurkistelee luukusta. Iiris rupeaa sukkelasti noukkimaan perunoita ja raahaa astian äidille joka ojentaa käsiänsä vatia nostamaan. 
- "Onhan se hiirellä apu pojastaan", hyvittelee äiti. "Sie kun out pikkunen niin helepommin piäset siellä kuleksimmaan etkä piätäs lattialankkuloihin paukuta. Eläpäs vielä tulekkaa, vilikaseppas samantien montako vattusylttypurkkii on jälellä. Lyhin valossa niät laskee." 
Iiris karaisee mielensä ja huppuroi kivien välistä kauemmas peräseinää kohti. Samassa Yökkiäinen lehahtaa lasipurkkien viereen ja suhajaa: "Tuolla missä on viis kahen litran purkkii vierekkäin, niihen takana syvennyksessä kiven kuppeessa, katohan..." 
- "Montako?" huutaa äiti luukun suulta. 
- "Viis kahen litran purkkii vattuja ja kaks kymmenen litran purkkii mansikkoo." 
- "Mustikkoo se on se toinen purkki. Toinen mansikkoo toinen mustikkoo. Onhan nuita vielä sitten, suap täytekakkuun kun on isäs viiskymmenvuotispäivät. No nyt tule poikkeen niin piästään iltatöille." 
- "Ei vielä, ei vielä", sähisee Yökkiäinen, mutta Iiris säntää kuin salama kohti valoaukkoa ja kipkap ylös multaisin käsin ja kirvelevin silmin. 
- "No olko siellä muka mitä?" kysyy äiti ja jää katselemaan Iiristä kuorimaveitsi kädessään. Isäkin seisahtuu ovelle puusylyksen kanssa. 
- "On se siellä...yö...Yökkiäinen." 
- "Vai Yökkiäinen", nauraa äiti herakasti, silmät vesissä. "Taitaa tyttö tulla Anna-tättiisä. Sehän se niitä satuloitaan kirjottoo tuherti kunnekka hourullaan veivät. Vai liekkö hälle joku kertona tai lukena jottai?" 
- "Ei ou kertona", kieltää Iiris äkäisesti. "Enkä ou satuja keksinä. Yökkiäinen siellä on vaikka työ että usko. Minkä tautta työ että minnuu usko? Luulettako työ jotta mie valehtelen?" 
Iirikseltä on pääsemässä itku, mutta silloin isä sanookin lauhkeasti: "Voipihan siellä hyvinnii olla Yökkiäinen. Pitänöön minun joku kerta käyvä kahtomassa. Sannooko se sulle mitä se Yökkiäinen?" 
- "Jotta siellä on ne luut möhkyräkiven takana. Jotta ne on siellä ollu kakskymmentäkuus vuotta. Eihän myö ies sillon tiällä asuttu vai asuttiinko?" 
Äiti keskeyttää perunoitten kuorimisen ja kääntyy hämmästyneenä katsomaan Iiristä. Ja sitten isää. 
- "Mittee ihmettä se tuo tyttö hupajaa?" hengähtää äiti, mutta isä sanoo: 
"Suastamoisethan tiällä sillon asu. Niiltähän myö tää talo ostettiin. Suastamoisen Unto ol mahottoman tekevä käsistään. Rekiä ja suksia väkerti ja eikö liene jonkun venneenni veistänä. Kolome poikoo niillä ol ja tyttö. Pojat kuluki savottoloissa ja tais joku niistä männä tehtaaseen. Tyttö ol vähä löyhämielinen. Kylillä kuluki pussi piässä ja joskus kuulu metissä uluvonneen kun sus." 
- "Hui kamalata, jopas on, mie en ou kuullukkaa", kauhistelee äiti. 
- "Ka et et kun out kotosin mistä lienet Lieksan takkoo. Mummo se kyllä muistaa, kolusivat Suastamoisen Tiltan kansa marjassa ja sienessä pitkin mehtiä." 
- "Mihinkäs ne Suastamoiset tiältä muutti?" 
- "Ka minne lie männeet Tamperreen takamaihin. Se ol sieltäpäin kotosin se Unto. Sen tautta sillä ol niin lysti puhheen nuotti. Sitä ei osanna nauramata kuunnella. Se silleesti säkätti ja miäki ja jurputti, viänti ja katko sanoja niin jotta siitä ei meinanna tolokkua tulla. Vuan muuten ol hyvin höyli ja iloluontonen immeinen. Eikä se paha ollunna Tiltakkaa." 

---------------- 

Iiris on kipeä. Päätä pakottaa ja kurkkuun on takertunut hiekkasirusia. Jäseniä polttelee. 
On yö ja äiti nukkuu. Isäkin tuntuu kuorsaavan kammarissa äidin vieressä. Mutta Iiris valvoo tuvan puusängyssä ja katselee miten kuunvalo vuotaa ikkunan läpi lattialle ja sängynjalkoihin. Uni ei tule. Iiris nousee varovasti ja hiipii horjuvin jaloin ikkunan eteen. Huljuttaa varpaitaan lattian kuumaitolätäkössä. Kuunpaiste hautoo koko pihamaata, lumen alla taipuvia koivuja, navettaa. Ja silloin Iiris näkee Yökkiäisen. Se seisoo petäjän alla ja sukii siipiään, sitten se aloittaa tanssin. Pyörähtelee hurjasti lumessa. Ylös alas sivulle eteen taakse. Siivet ryöpyttävät ilmaan lunta kuin hopeista sumua, hirvittävät pimeät siivet. - Iiris katselee eikä voi liikkua. Yökkiäinen kasvaa suureksi ja täyttää pihamaan läsnäolollaan. Se on mahtava sinimusta vuori jonka rinteillä kuunsäteet luistelevat. Se ojentaa kätensä kuuta kohti ja hulmauttaa valtavaa viittaansa. Viitan laskoksista räpsähtelee satoja ja tuhansia hämähäkkejä lumelle, pitkäjalkaisia vahvoja vaapsahaisia jotka ponkaisevat liikkeeelle eri suuntiin ja katoavat yöhön. Iiris seisoo lattialla yöpaidassaan kuutamosumussa ja katselee. Ja silloin Yökkiäinen alkaa pienentyä, se pyörii lumella kuin hyrrä, siivet ja pää ja koko ruumis sekamelskassa, kutistuen koko ajan. - Nyt se on taas tavallinen Yökkiäinen, se pudistelee lunta siivistään ja hivuttautuu portaille. Vesi helähtää ämpärissä kun Yökkiäinen laahustaa kumarassa lattian poikki ja vilahtaa luukun raosta sillan alle. 
Iiris tärisee peiton alla aamuun saakka. Kun äiti kolistelee hellan kimpussa tulta tuohenkäppyrään viritellen, pistää Iiris päänsä peiton alta esiin ja hengittää vaivalloisesti tulen tuoksua. 
- "Minkälaisissa merkkilöissä mie oun syntynä?" 
Äiti harppaa sängyn luo ja sipaisee Iiriksen tulista otsaa. 
- "Mie keitän sulle sipulmaitoo" päättää äiti. "Mistee kummasta sie sen tauvin sieppasit? Lienet juossu pihalla vähissä vuatteissa." 
- "Mie lukisin vähä perhepipliata. Niitä Ilimestyksii." 
- "Elä nyt, ethän sie jaksa. Ethän sie ies niä lukkee näin varrain. Outahan kun alakaa vähä valeta. Juot sipulmaitoo ja pötkötät sängyn piällä. Otat vaikka ettonet sillä aikoo kun mie navetalla oun. Sittä luvet." 
Lämmin maito kurisee mahassa. Unet heijaavat, keinuttavat. Hellassa humajavan tulen kuvajaiset syöksähtelevät seinillä, viittilöivät, ajavat toisiaan takaa, tapella rytyyttävät. Iiris kompuroi louhikkoista tietä vuorelle risti selässä. Kivet pistelevät jalkoja, kulku on uuvuttavaa. Pasunan ääni soi taukoamatta maan neljällä kulmalla, ja nyt räsähtää ukkonen ja välkähtää salama mustia vuoria vasten. Vuoren kupeella suojassa myrskyltä seisoo valkopukuinen kuoro ja veisaa uutta virttä. 
- "Outtakkee outtakkee, minähi tulen. Minähi laulan." 
Jalka takertuu viholaispensaaseen ja Iiris kiskoo nyyhkyttäen itseään irti. Ukkonen karjahtelee yhä lähempänä ja yhä uhkaavammin. Silloin Iiris huomaa että ihan vierellä liikkuu joku valkopukuisista. Sillä on lempeät siniset silmät. Se hymyilee ja tarttuu Iiriksen käteen ja kuiskaa: "Tule vain sinähi. Suat veisata alttoo jos et supraanoo ossoo." 
- "Alttoohan se äitihi veisovvaa." 

--------------------- 

Mummo on tullut käymään ja puhunut isän kanssa verstassa monta tuntia. Tupaan köpötellessään mummo näyttää väsyneeltä. Hän hiissautuu kiikkustuoliin, keinuttelee edestakaisin ja vahtii Iiristä tietävin silmin. 
- "Kulukkuko sulla kippeenä on ollu?" 
- "Ka kulukku, ja ol mulla kuumettaki neljäkymmentä astetta. Vilusti." 
- "Ka niinhän se kuumeessa ruukkoo vilulla hyrryytellä. Vilullapa hyvinnii. Entäs vieläkö ne muan alaset mielessä pyörii?" 
Iiris vavahtaa ja vilkaisee hätäisesti mummoa. Ryöpsäyttää silmät kirvellen: "Siellä on sillan alla möhkerökiven takana luita. Niitä se vahtii, Yökkiäinen. Eikä myö ies sillon tiällä asuttu." 
Mummo ei puhu mitään, toljottaa vain Iiristä silmissään kaukaista utua. Nyppii huivinsa kulmaa mitä nyplännee. 
- "Sitä minä vain jotta Yökkiäinen pois meiltä. Muutennii se pihamualla taikojasa tekköö kuutamolla." 
Mummo huokaa syvään ja silittää kuhmurasormillaan essunsa taskua. Äkkiä mummon kasvot ovat aivan avoimet ja hyvät. 
- "Ne on jo kuolleet Suastamoisen Tilta ja sen vähämielinen tyttö. Ei niitä ennee kiinni sua eikä tarvihe suahakkaa. Antaa heijan muata rauhassa ja outtoo kunnekka tulloo viimenen tuomio. Ja sehän ol vijaton se tyttöriepu. Kulukukauppiashan se piäroisto ol. Viikkosotalla tuvassa istuu vokotti ja tyttöö vahti kun hovin voikoira. Ryssän jäläkeläinen mikä lie ollunna, kiiltäväsilimänen ketale, munapiä. Lipettiin lähti kun mielesä piähän piäs. Viimesellä tuomiolla se pittää sennii tekosesa selevittee." 
Viimeisellä tuomiolla. Joko mummokin alkaa uskoa? Johan on kumma. 
- "No minkä tautta se ei sitten jo Yökkiäinen pois lähe? Mänköön sinne mistee on tullukkii. Mittee se vielä vahtii? Teijän pittää se pois käskee." 
- "Mikä käskijä se minä oun? Sehän ei minnuu tottele." 
- "Kettee se tottelloo?" 
- "Ka sinunhan tuo tietee pitäs kun Pipliata kuulut myötääsä lukevan." 
Mummo ei enää puhu mitään ja Iiriksestäkin tuntuu että kaikki on jo sanottu. Mummo on sentään ihan mukava. Iiris sipaisee hänen kättään saatellessaan mummoa rapulle. Mummo linkkaa vaivalloisesti keppiin nojaten ja katoaa kuusikkopolulle. 
- "Jokkoon se alakaa talaven selekä taittuu kun aurinko niin kirkkaasti killittää", huutelee äiti navetan edustalla. Hän on lähdössä avannolle vettä hakemaan. - Iiris kipuaa isoon tuoliin lukemaan Pipliaa. Ja tänään hänelle aukeaa tärkeä kohta Jesajan kirjasta. Iiris pelästyy ja vähän ilostuukin, mutta ennen kaikkea alkaa ymmärtää. Hän antaa sormensa liukua kirjaimesta kirjaimeen ja jupisee puoliääneen lukiessaan: KUOVI JA SIILI SEN PERIVÄT, YÖKKÖ JA KAARNE SIINÄ ASUVAT, JA SEN YLI PINGOTETAAN HÄVITYKSEN MITTANUORA JA AUTION PAINOLUOTI... JA VILLIKOIRAT KOHTAAVAT KORVENPETOJA JA HYYPIÄT HUUTAVAT TOISILLENSA, JOPA KYÖPELITKIN SIELLÄ RAUHOITTUVAT JA LÖYTÄVÄT LEVON ITSELLENSÄ, SIELLÄ NUOLIKÄÄRME PESÄNSÄ PITÄÄ, MUNII KUORII JA HAUTOO SEN VARJOSSA, JOPA HAASKAHAUKATKIN KOKOONTUVAT TOISTENSA SEURAAN... SE EI YÖLLÄ EIKÄ PÄIVÄLLÄ SAMMU, IJÄTI SEN SAVU NOUSEE, SUVUSTA SUKUUN SE AUTIONA ON, EI SIELLÄ KUKAAN KULJE IJANKAIKKISESTA IJANKAIKKISEEN. 
- "Mittee sie supajat?" henkäisee äiti ja jysäyttää huohottaen vesiämpärin jakkaralle. "Pistäppäs tulta hellaan niin pannaan kurrikattila lämpiimään ja keitettään iltaseks vaikka potattivellii. Kiskase vähä tuohenkäppyrröö sytykkeeks niin ärhäkämmin roihahtaa." 
Sinä yönä Iiris herää vavahtaen ja tietää että pimeässä nurkassa kirnun vierellä huojuu joku ja katsoa tiuhottaa. 
- "Mittee siinä seisoo hojotat?" 
Vaikka Iiris vain kuiskuttaa, Yökkiäinen värähtää heti ja humahtaa pöydän alle. Se alkaa kätistä itkuisella äänellä: "Mie en lähe minnekkää. Sie elä semmossii luve siitä kirjasta." 
Ja äkkiä Yökkiäinen alkaa taas kasvaa. Se täyttää tuvanmustilla säteillään ja sen silmät loimuavat kuin satukirjan virvatulet. Se laulaa outoa valittavaa säveltä siipiään värisyttäen. Se kutsuu Iiristä, kutsuu oudoilla sanoilla joissa on vieras voima. Ja eikös tuolla etäällä seisokin mummo - mummo mustassa leningissä ja valkea nenäliina taskussa. Mutta mummohan pudistaa päätään varoittaen. 
- "Sie elä ennee kutu minnuu niillä laululoillas. Sie out valleesta syntynä. Sie mää tiältä poikkeen, mää sinne mihin sinut on miärätty. Sinne missee ne muuttii yökkiäiset ja kyöpelit ja kiärmeet majjoosa pittää. Mummo sano jotta Suastamoiset on kuolleet ja ne outtaa viimestä tuomiota. Anna niihen rauhassa muata ja outtoo. Pakko sinun pois on männä kun käskettään. Kyllä sie sen itekkii tiijät jotta meijän Vapahtaja voitti sinut ja kaikki teijät sillon kun se verissään vuorella riippu. Immeiselle ei ou annettu luppoo teijän kansa seuroo pittee. Sinulle rankasu tulloo jos minun kimpussa vielä häräkehät." 
- "Kuka sulle kerto?" kähisee Yökkiäinen ja ravisuttaa siivistään mustaa pölyä. "Mie en minnekkää lähe. Mikä sie luulet olevas minnuu käskemmään kun et ou itekkää sitä käistä ottanu kun se on koputtanu. Pakkoon out ryöminy peiton alle." 
- "Nytpä otan käistä. Justiisa. Vieköön minne viep." 
Aamulla Iiristä laulattaa. Iloisesti laulattaa. Hän on nähnyt kirkasta unta yöllä. Auringosta ja mäenlaskusta ja valkeista pilvilampaista. Siksi Iiris laulella lirputtaa tiptip tippuvi räystään suu, tässäpä höyhenet puhdistuu. Ja aurinko nousta vinkoo Pöllövuoren takkoo joukko vielä makkoo, jos sille mitä sannoo niin se vastaa jammoo... 
- "Kuulehan", rykii isä ja romauttaa puusylyksen hellan kupeeseen. "Kuulehan Iiris, myö ollaan mummon kansa sotattu mittee tehhään, ja sinun ei tarvihe tänä talavena sillan alla ensinkää käyvä. Suap Pekka nostoo potakat tahi Ville. Mie oun sillan alla loutaan laittana kaikki mitä laittoo piti. Kohan lumi sullaa ja mua vähä pehmijjää myö viijään se louta kielometän kuppeeseen. Sinne mihin Tessu-vainoo hauvattiin. Suap Matilainen joku kerta käyvessään siellä rukkouksen lukkee. Eikä tästä assiista kellekkää muulle huasteta eikä juoruja levitetä. Mie vuan jotta elä Iiris ennee pelekee." 
- "En pelekeekää. Ei siellou enneen Yökkiäistä." 
- "Ai ei ou?" 
- "Ei. Se lähti sinne kotpaikkaasa mistee savu aina noussoo." 
- "Ai lähti", ihmettelee isä. "Jotta kotpaikkaasa." - Ja sitten isä sanoo: "Annahan kun joku viikko vielä männöö niin lähetäänni yhessä Peräkuluman kuusikkoon ja puotellaan sulle punassii käpyjä. Suat tuas korreita lehmii ja piäset navetan tekkoon." 
- "Vuan arvatkeepa isä mitä mie oun meinanna. Mie rakennannii tänä kevväänä navetan siihen liiterin kulumalle missä on se iso sahajauhokasa. Siihen missä aurinko päivällä paistoo killottaa. Siitä sahajauhosta suap hyvät karsinat vasikkoloille. Pilttuut lehmille ja hieholoille suatan rakentoo pärreen palasista. Vuan navetan seinättii suap parraiten sahajauhosta." 
- "Ka niin. Ka suattaa suaha." 


LOPPU 

Pirkanmaan kirjoituskilpailun palkintolautakunnan arvio (1997) novellisarjan voittajasta: 
Ilmiömäinen kielikorva, kielikuvien visuaalinen väkevyys. klassinen tarina, hypnoottinen poljento. Kolme luunappia tiivistyksen puutteesta. 


©2017 Korhonen - suntuubi.com