Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Korhonen Kirjoitukset + Uusi vuosi

Uusi vuosi

Marko Korhonen

Ne kaikki noin kymmenen arvokasta, mutta vaatimatonta rakettia oli paukuteltu taivaalle jo monta tuntia sitten.

Pakkanen naksahteli kesämökin ympärillä kasvavien mäntyjen oksissa ja törmäili välillä myös talon nurkkiin.

Kuutamo piirsi varjoja läheiselle suolle ja maalasi maiseman vaaralliseksi.

Me olimme turvallisesti mökin sisällä. Posket punaisina ja tukat märkinä saunatakkeihin kietoutuneena odottamassa, että ilta kääntyy kohti keskiyötä.

Oliko aina lauantai? Sellaisina ne illat muistan, sillä perhe oli 1970-luvulla viikonloput aina talviasuttavalla kesämökillä. Ja aina oli pakkanen ja paljon lunta.

Iltoihin kuului saunakahvi, tuore pulla ja Lauantain toivotut levyt; pattereilla toimivasta radiosta kuuluva rahiseva kappale, Miliza Korjuksen Legenda lasivuoresta tai Aikamiesten Iltatuulen viesti.

Uusi vuosi oli illoista mystisin. Täynnä ladattua odotusta ja jännitystä siitä, miltä tuntuu kirjoittaa paperille uusi luku kuin elämä olisi vasta alussa.

Yleensä me kolme lasta kömmimme pieneen kamariin pakattuihin sänkyihin jo hyvissä ajoin.

Äiti ja isä levittivät tuvan laverin ja sammuttivat kynttilät. Vain voimakkaasti tuoksuvan petrolilämmittimen lepattavat liekit valaisivat enää tupaa, eikä niiden himmeä valo pystynyt siirtämään hämärää syrjään kuin pienestä kohdasta keskeltä lattiaa.

Pimeästä tuvasta kuului välillä isäni hyräily tai vanhempien vaimeaa keskustelua. Yöksi lipaston päälle jätetty radio levitti mökkiin tasaista, unettavaa äänimattoa.

Nuoremmat sisareni olivat yleensä ehtineet nukahtaa ennen kuin vuorossa oli illan viimeinen ohjelmanumero.

Outoa, että minä odotin sitä niin monina vuosina. Lempeää ääntä ja säkeitä, jotka ymmärsivät niin paljon ja säteilivät loputonta hyvyyttä ja rauhaa.

En tarkkaan muista, mitä kuuluttaja sanoi, mutta sen muistan ikuisesti, että vuosien vaihtuessa Ture Junttu luki radiossa aina Eino Leinon Hymyilevän Apollon.

Oli vuosia, että ehdin nukahtaa runon virtaan, mutta yleensä jaksoin loppuun ja vanhempana yhä paremmin. Halusin kuulla ne säkeet, joihin toivoin voivani itsekin myöhemmin nojata...

"Ja kiitospa vihdoin viimeinen,
kun laulun lahjan sa annoit,
kun riemut ja murheet lapsosen
näin sävelten siivillä kannoit,
sen sulta, sulta ma yksin sain
ja sulle siitä mä vastaan vain
ja leiviskästäni tilin teen,
miten käytin mä kanteleen."

Olen joskus toivonut voivani palata noihin hetkiin, lapsuuden vuosiin ja käpertyä sänkyyn odottamaan keskiyötä tuvan pimeydessä. Se saattaisi kuitenkin särkeä vuosien lumouksen ja tehdä muistoista arkea.

Nyt Ture Junttu on minulle tuntematon ja tummaääninen lempeä jättiläinen, joka avaa joka vuoden vaihtuessa kirjansa laulaakseen ihmiskunnalle Einon Leinon sanoittaman lohduttavan laulun. Muistoissa se jättiläinen ei koskaan kuole, eikä laulu milloinkaan lopu.

Minun radioni tuomarin Arvi Lindin arvio (syyskuu 2006):
Oli helppo valinta. Selvä ykkönen. Tunnelma lämmin. Liikutuin lukiessani. Kuvaa Yleisradiota elämysten tarjoajana, kulttuurilaitoksena, opettajana, kasvattajana, tiedonvälittäjänä, seuralaisena, ystävänä, perheitä yhdistävänä tekijänä ja viihdyt
täjänä.


©2017 Korhonen - suntuubi.com